keskiviikko 17. kesäkuuta 2015

Hevosen jäljillä

Aika rikkoa blogihiljaisuus. Friisin kanssa kävi niin, että se vaihtoi tallia. Uusi talli oli tosi kiva ja vieläkin lähempänä minua, mutta en siltikään kokenut tilannetta omakseni. Näin ollen olen ollut ilman heppaystävää. Se ei silti tarkoita hevosetonta elämää. Yhden suokin (aiemminkin olen siitä kertonut) kanssa olen hieman auttanut ja sitäkin enemmän ollut myös tunteella sekä konkreettisesti mukana ystäväni hevosen hankinnassa. Pitemmittä puheitta asiaan.

Ensin on kriteerit, joiden pohjalta tapahtuu karsinta. Kymmenistä ilmoituksista on valikoitunut muutamia, jotka ovat täyttäneet ilmoituksen perusteella kriteerit. Etsinnässä on ollut ns. parempi harrastehevonen, jonka kanssa aikuinen harrastaja voi kehittyä. Tavoitteena ei ole pyhän yrjön luokat, mutta hevosella täytyy olla sen verran kapasiteettia, että kehitys on oikeasti mahdollista.

Tähän asti saldo on ollut seuraava: Kuusi hevosta, joista kaksi oletettavasti tervettä ja neljä rikkinäistä. Neljästä kahden selkään ei ole voinut mennä, koska ne ovat olleet ep. Toinen edellä mainituista meinasi kaatua liinassa kun siltä petti jalka alta. Jalkojen virheasentoja, harhaanjohtavat myyntikuvat & kadonneet lihakset, 100% passikäynti jne. Ihmisten joukossa päällekäyvä pakkomyyjä, erilaista hevosenkäsittelyä ja pehmeää ratsastusta alentuvasti katsova myyjä, ep:tä (myyjän mukaan laiskaa) hevosta juoksutusraipalla takajalkoihin huiskiva myyjä ja mitähän vielä?

On aivan järkyttävää kuinka hoidon ja klinikan tarpeessa olevia hevosia yritetään myydä kovalla rahalla - suorastaan huijaamalla. Hevosmarkkinoilla vallitsee villi länsi ja ostaja liikkuu todella heikoilla jäillä. Minkäänlaista ostajan kunnioitusta ei monessa tapauksessa ole ja jos et saavu tallille Kingslandin kamppeissa, sinut arvioidaan mitään ymmärtämättömäksi helpoksi huijattavaksi. Hieman kärjistäen, mutta ehkäpä ymmärrettävä esimerkki. Sitten vielä tuntuu, että osa myyjistä ihan oikeasti selittää pois hevosen kipeydestä johtuvia seikkoja vaikka millä tavoin, jopa naureskellen. Siinä sitä sitten huuli pyöreänä ihmettelee, että voiko myyjä olla tosissaan?

Eilen yhdestä hevosesta todettiin sen olevan rauhallinen ja se kyselee onks pakko jos ei taho? Hiljaa totesin viereen kaverille, että "Onks pakko jos sattuu?"

Mihin on kadonnut arvostus hyvää hevosenpitoa ja eläimen hyvinvointia kohtaan? Eikö ole mitään merkitystä sillä millaisiin olosuhteisiin hevonen pääsee? Onko tärkeintä se, että hevonen pakotetaan muotoon ja väitetään sen silloin olevan peräänannossa? Miksi kaikkien ratsastajien pitäisi mahtua samaan kastiin? Miksi arvostusta saa vain kisakentillä? Eikö muu kehittyminen ja tavoitteellisuus ole ihan yhtä merkittävää?

Hevosen etsintä siis jatkuu. Tähän asti on ollut avartava matka kaikesta huolimatta. Parasta antia on ollut tämän tuoma oppi, samanhenkiseen ihmiseen tutustuminen, hauskat (ja vähemmän hauskat) kilometrit ystävän kanssa, analysointi ja ehdottomasti eilinen vierailu Stall Råbackaan! Kun silmien eteen avautui näkymä onnellisena laitumella oleilevasta, hyvinvoinvasta, hevoslaumasta, oli fiilis ihan mieletön ja oltiin yhtä hymyä.



Vielä lopuksi todettakoon, että jos nyt jollain on mennyt Kian heppablogi ohi niin kipin kapin katsomaan!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti