tiistai 13. tammikuuta 2015

Täällä ollaan!

Huh heijakkaa, että meinaa tämä blogin pitäminen jäädä. Tallilta syöksyn suihkuun (miehen astma) ja suihkusta lapsiperheen arkeen. Sitten aina mietin, että pitäisi kirjoittaa blogia, mutta kun ei sitä aikaa meinaa löytyä. Tytön nukkuessa päiväunia tuppaa iskemään antisosiaalisuus enkä jaksa enää asettua tietokoneen äärelle. Nyt päätin kuitenkin ottaa itseäni niskasta kiinni.

Hieman on olosuhteet olleet haastavia ratsastuksen kannalta. Toisinaan on hyväkin kenttä ollut jäätiköllä tai vaihtoehtoisesti uinut vedessä. Arki-iltana on liian pimeää enää lähteä maastoilemaan, mutta viikonloppuna sinne kykenee. Edellisestä kerrasta kun olen ollut kentällä taitaa olla pari viikkoa. Viikko sitten kävimme maastoilemassa ja eilen juoksuttelin liinassa.

Aika paljon fiiliksiä herättää uusi tuttavuuteni. Olen todella kiitollinen, että olen saanut tutustua tähän upeaan hevosrotuun. Minut on hämmästyttänyt monikin asia, mutta erityisesti Jätskin ehdollistuminen asioihin. Olin käynyt vasta pari kertaa ratsastamassa kun tamma jo tuli portille vastaan ja oli aivan vakuuttunut, että olin menossa juuri sitä hakemaan. Jätski on opetettu toimimaan ihmisen kanssa yhdessä (laskee mm. päänsä, jotta ohjat on helpompi laittaa kaulalle ym.). Tamma on myös itse opettanut minulle nämä asia, jotka hänelle on opetettu.

Hauskojakin tilanteita on ollut kun kerran juutuimme kentällä paikalleen ja tamma rupesi nostamaan vuorotellen etujalkoja. Kyselin sitten omistajalta annoinko tietämättäni jotkut avut mitä sille on opetettu. No... Espanjalaisen käynnin alkeistahan siinä oli kyse :) En antanut juuri niitä apuja, mutta selvästi meillä oli kommunikaatiokatkos ja Jätski teki parhaansa ymmärtääkseen toiveeni.

Pidän hevosessa erityisesti siitä, että se on rauhallisempi kuin Viivi. Tällä tarkoitan sitä, että sen kanssa ehtii kuitenkin miettiä mitä tekee tai miten korjata. Toinen asia on sitten se, että tamma on hyvin osaava ja sillä on minulle paljon opetettavaa. Kurjaahan tietysti on, että aika riittää tallille pääsääntöisesti vain kerran viikossa. Sillä tahdilla ei varsinaista yhteistyötä pääse syntymään ja omalla kohdalla ei juuri kehityksestä voi puhua. Silti parempi tämä kuin ei ratsastusta ollenkaan!

Laukka on minulle todella haastava erityisesti oikeaan kierrokseen, joka meille yhdessä on muutenkin vaikeampi kierros. Viivin kanssahan tahkosin aina vasempaan kierrokseen. Käynnissä ja ravissa saan jo paremmin kiinni siitä miten itseäni korjaan, jotta saan hevosen tuettua tasapainoon oikeassa kierroksessa. Laukassa on kuitenkin jo aika monta liikkuvaa osaa; laukan ratsastaminen eteenpäin ja oikean lavan nostaminen ylös, jolloin hevonen pääsee asettumaan esim. ympyrällä sisälle. Muutoin se tasapainottaa meidät kääntämällä päätä ympyrällä ulos. Harjoitusta harjoitusta. Yritän sitten aina laukan jälkeen oikoa hevosta rauhallisemmissa askellajeissa, jotta vinous ei jäisi seuraavan päänvaivaksi.

Friisiläisille tyypillistä on kantaa päänsä hyvin korkealla. Eilinen riimussa liinalla juoksuttaminen oli todella hyödyllistä. En ole nähnyt kenenkään muun ratsastavan Jätskillä enkä ollut muutenkaan nähnyt sen liikkuvan ilman ratsastajaa. Miten kauniisti se osaa itsensä kantaa! Avainsana kuitenkin on, ettei se kulje pää ylhäällä sillä silloin on selkä aivan lukossa. Niinhän se toki on hevosella kuin hevosella, mutta eilen eron näki aivan mielettömän selvästi. Olin ihan fiiliksissä kun sille vastapainona Jätski venytti itseään pitkälle eteenpäin ja ravi muuttui rennon joustavaksi selän tullessa käyttöön.

Mikä on siis eilisen oivallus? Juoksuttakaa hevosianne, jotta näette miten ne liikkuu. Parhaillaan se avaa silmät siihen mikä on tavoiteltavaa myöskin ratsastaessa. Mielikuvat auttavat meitä. Samalla tavalla onnistunut kokemus ratsastaessa painuu muistiin ja meillä on ymmärrys siitä mitä tavoitella!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti