maanantai 16. kesäkuuta 2014

Perjantai 13. päivä - lucky me!

Perjantai oli koko viime viikon odotetuin päivä! Auton keula kääntyi kohti Viivin nykyistä asuinpaikkaa ja mieli oli vähintäänkin korkealla. Edellisen kerran näin Viivin helmikuussa, kuukausi muuton jälkeen. Yhteydenpito on toki ollut aktiivista.

Viivi oli tomerasta heinänkorsien parissa. Kiinnitin heti huomion siihen miten hienosti se on laihtunut! Viivin sairaushistorian huomioonottaen sille olisi erittäin tärkeää olla hoikassa kunnossa. Itse en laihduttamiseen pystynyt etenkään enää mahahaavaan sairastumisen jälkeen. Meidän ruokintakerroilla Viivi tarvitsi suuremman määrän heinää kuin mitä sille olisi voinut antaa. Kyllähän liikuntamääräkin on nyt aivan toisenlainen kun hevoset pääsevät toteuttamaan luonnollista tarvettaan kulkea ruokintapisteeltä toiselle luonnonmukaisella alustalla. Varsin näppärästi neiti hevonen liikkuikin polkuja pitkin kivistä ja kannoista huolimatta. Viivi kuulema liikkuukin näistä neljästä kavioeläimestä kaikista eniten.

Mietin mahtaako se enää tunnistaakaan kun ei sen suuremmin reagoinut minuun, mutta kun se lopulta tarjoili turpansa pussailtavaksi ja nuolaisi kädestä, tiesin sen tuntevan vielä. Tokihan Viivi on varsin seurallinen aina ja antaa hellyyttä helposti, mutta tunne kertoi sen tunnistavan.

Näin myös kun Viivillä ratsastettiin ja se jaksoi kantaa itsensä kauniisti eikä epäpuhtaudesta ollut tietoa. Ainoa erityisen huomion arvoinen asia oli takapään ponnettomuus laukassa, mutta siinä voi olla kyse viitseliäisyydestä sillä vastaavaa ponnettomuutta ei maastossa esiinny.

Mistään ihmeparantumisesta ei varmastikaan ole kyse eikä sen enempää vääristä diagnooseista. Yksinkertaisesti olosuhteet ovat tehneet sille todella hyvää.




Ratsastuksen jälkeen taluttelimme hevoset laitumelle, jota ponit olivat jo viikon verran lyhentäneet. Blogia pidempään seuranneet tietävät, ettei Viivi voi varsinaisesti laiduntaa, mutta aiempinakin kesinä se on päässyt muiden ensin syömälle laitumelle missä kuitenkin vihreää vielä riittää. Kyllä oli kuulkaa mairea hymy kun sen parin kilometrin matkan tallustelin Viivi narun päässä laidunta kohti. Oli heppatyttö onnellinen <3

Pieniä ilotteluja lukuunottamatta ei suurta villiintymistä nähty vaan sen sijaan Viivikin keskittyi ruokailuun.

Kotimatkan alkaessa oli mieli hirmuisen haikea. Miten olisinkaan halunnut pakata tamman taskuuni ja tuoda takaisin kotiin. Samaan aikaan tietoisuus siitä, etten voisi koskaan tarjota sille samanlaista elämää kuin nykyinen kotinsa. Entistä vahvemmin olen sitä mieltä, että hevosen täytyy saada elää laumassa, se tarvitsee luonnonmukaista liikuntaa (vaihtelevan ratsastuksen lisäksi) ja ruokinta täytyy järjestää mahdollisimman monta kertaa päivässä. En väheksy yhtään toisenlaista tapaa pitää hevosia, mutta tämä on se miten itse haluaisin asiat tehdä.

Hirmuisen paljon on tullut kaikenkaikkiaan työstettyä ratsastusasioita ja -oppeja pään sisällä sekä muiden kanssa keskustellen. Etupuolelleni kasvaneen muhkean vatsan vuoksi työstämistä en ole kuitenkaan harrastanut selästä käsin. Odotankin jo varsin kovasti, että pääsisin syksyllä hevosen selkään. Sitä odotellessa olen surffannut niin vuokrattavia hevosia kuin ratsastustunteja. En vain vielä oikein tiedä mitä haluaisin saatika sitä mihin aikani oikeasti riittää. Jo aiemmin blogissa mainitsemani suokkiprojektikin on varsin vaiheessa eikä siinä ainakaan homma loppuisi kesken... Mahdollisuuksia siis kai riittää, mutta mikä on ns. oma juttu?

Toisaalta ratsastaminen tuntuu hieman vaikealtakin. Kuinka kova ikävä Viiviä tulee jonkun toisen selässä istuessa? Varmasti kova. Toisaalta - eihän Viivikään ole kadonnut vaan sen selkään pääsen kyllä vielä!

Aurinkoista maanantaita :)

6 kommenttia:

  1. ihanaa, kun kaikki on mennyt hyvin ja Viivi sai uuden mahdollisuuden! Iloa ja valoa!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Aira! Kyllä tässä olivat tähdet oikeassa asennossa ja monta palaa loksahti paikalleen kuin ihmeen kaupalla. Tulevasta ei kukaan tiedä, mutta nyt on nautittava tästä! Mukavaa kesää sinulle :)

      Poista
    2. Kiitos Aira! Kyllä tässä oli tähdet oikeassa asennossa ja monta palaa loksahti paikalleen kuin ihmeen kaupalla. Tulevasta ei kukaan tiedä, mutta nyt on kaikesta haikeudesta huolimatta nautittava tästä tilanteesta.

      Oikein hyvää kesää sinulle :)

      Poista
  2. Ihana kuulla, että Viivi voi hyvin! :)

    VastaaPoista
  3. Mulla on sulle blogissani haaste http://shetlanninponip.blogspot.fi/

    VastaaPoista