sunnuntai 23. maaliskuuta 2014

Aiver Sport

Olikos se sitten kesä -97 kun tutustuin pienenä heppatyttönä Outiin, joka omasi kokemusta hevosista jo huomattavasti enemmän kuin minä. Hän oli silloisella tallilla kesätyöntekijänä. Kaikkea sitä lapselle jääkin mieleen; Outi otti pienepienen tatuoinnin ja mä olin ihan, että "WAU!" Hevosmaailmasta tuolloin toki kuvittelin tietäväni ja osaavani paljon. Tänä päivän totuus on hieman toinen - en osaa oikeastaan yhtään mitään, mutta joka kerta hevoset opettavat uutta.

Yhteys Outin ja minun välilläni katkesi pitkäksi aikaa, mutta kuinka ollakaan - ihmeellinen on facebookin maailma ;). 

Outin tie vei hevosten parissa hieman aktiivisemmin kuin omani. Hän on ratsastanut nuoria hevosia, pitänyt tunteja, suorittanut hevostalouden tutkinnon ja omia hevosiakin on ollut yli 10 vuotta. Hänen omat hevosensa ovat olleet pääasiassa kouluhevosia.

Miksi siis tarina jaettuna blogissa? Olen aika monta kertaa miettinyt uskaltaako erinäisiin ulkoimaisiin nettikauppoihin luottaa. On pakko myöntää, että olen TODELLA arka tilaamaan mitään ulkomailta. Kotimaisista verkkokaupoista yleensä suositukset tai risut ovat jotain kautta korviin kantautuneet. Vaikka tällä hetkellä olenkin hevoseton, miksi en silti laittaisi hyvää kiertämään kun voin toimia "tutun tuttuna" suosittelijana :)

Mikä siis on Aiver Sport ja kuinka se sai alkunsa?

Aiver Sport on Skotlannista käsin toimiva perheyritys, joka toimittaa tuotteita niin hevoselle kuin ratsastajalle.

Outi muutti Skotlantiin töiden perässä ja totesi hintatason olevan edullisempi kuin Suomessa. Tuotevalikoima oli myös laajempi kuin Suomessa ja hänen oli mahdollista tarjota merkkejä sekä tuotteita, joita Suomessa ei vielä ole tarjolla tai niiden hankkiminen Suomesta on työlästä. Outilla oli Suomen ajoiltaan hyvät kontaktit nimekkäisiin ratsastajiin, joiden taholta hän sai tukea ajatukselle. Miehensä avulla tuotteiden suuntaaminen myös Hollannin markkinoille oli luontevaa, sillä miehen perhe vaikuttaa kouluhevosten parissa. Tässäkin tapauksessa voisi todeta, että hevoset ovat elämäntapa eikä pelkkä harrastus.

Aivan varmasti etua on meille suomalaisille siitä, että mahdolliset lisäkysymykset voi kysellä myös omalla kielellä ;).

Aiver Sportin löydätte Facebookista ja yrityksen omalta sivustolta. Ei muuta kun hauskaa shoppailua!

Pssst... Voitte uskoa mikä hevoskuume, varustekuume ym. iskee kun tällaisen jutun kirjoittaa!
Pssssst... Tänään Viivistä viimeisimpiä kuulumisia; Viiville kuuluu hyvää! Kävin tuossa kuukausi sitten katsomassakin Viiviä ja oli aivan ihanaa nähdä sen nauttivan elämästä ihan erilaisissa olosuhteissa. Ikävä on ja tallilla käydessä tosi tyhjä olo! Viimeistään silloin kun näin Viivin, tiesin tehneeni oikein.




Ei kommentteja:

Lähetä kommentti