keskiviikko 29. tammikuuta 2014

Ratkaisu

Miten kaikki lopulta ratkesi? Missä on Viivi? Monta pohdintaa, monta itkua, luopumista ja monta onnenkyyneltä myöhemmin Viivi on edelleen elossa ja voi hyvin.

Moni teistä lukijoista piti minua varmasti kertomani perusteella aivan hulluna, kun edelleen pidin Viiviä hengissä. Tunne siitä, että toisenlaiset olosuhteet voisivat auttaa Viiviä, oli vahva. Olin kuitenkin puun ja kuoren välissä sillä olin tehnyt päätöksen, etten anna Viiviä vieraaseen paikkaan ja heitä, joiden olosuhteiden uskoin olevan Viiville kuntoutumista tukevat oli todella vain alle kourallinen. Yhden heistä koin olevan ylitse muiden. Hän myös tiesi Viivin sairastelut avoimesti ja rehellisesti. Valitettavasti hänellä ei ollut kotonaan tilaa.

Ehkä teistä osa pitää minua hulluna vieläkin kun tähän ratkaisuun päädyin. Minulle tärkeintä on kuitenkin tieto siitä, että asiat ovat nyt hyvin.

Olin päättänyt lopettaa Viivin, koska tiesin, etten pystyisi tarjoamaan sille olosuhteita, joissa sen olisi hyvä olla. 

Ihmeitä tapahtuu. Seuraavana päivänä päätöksestäni edellä mainitsemani ihminen laittoi viestiä ja kysyi voisiko tulla katsomaan Viiviä. Hän ei tiennyt tekemästäni päätöksestä tuota viestiä ennen. Hän tuli tallille ja ajattelin näyttää liinassa miten Viivi liikkuu. Hän näki Viivin liikkeistä heti samat, pienet asiat kuin minäkin, mutta muu yllätti. Liinassa oli rimpuileva, sinkoileva, pukitteleva ja pomppiva hevonen, joka pursui energiaa. Yllätys oli minullekin melkoinen. Liikutuksen jälkeen tarhassa Viivi kurkotteli kurkottelemistaan langan yli kun seurustelimme naapuritarhan asukin kanssa. Jouduin toteamaan, etten tiedä milloin se olisi viimeksi ollut noin seurallinen.

Heiltä oli vapautumassa paikka.

Kävin itseni kanssa pohdinnan siitä kuinka paljon uskon siihen, että Viivillä on mahdollisuus. Vaikka moni pitää jotain henkistä yhteyttä höpöhöpönä niin minä en pidä. Minulle hevosen ja ihmisen yhteys on totisinta totta. Oli joku joka esti minua ja pyörsin lopullisimman päätöksen.

12.1. veimme Viivin uuteen kotiin. Uteliaana ja kiinnostuneena se tutki paikkoja ja teki tuttavuutta langan yli uusiin kavereihin. Se oli kuin kotonaan.

Nyt 2,5 viikkoa myöhemmin se liikkuu ongelmitta eikä mahahaava ole oireillut ensimmäistäkään kertaa. Pieni kolmen kaviokkaan lauma saa heinät useita kertoja päivässä eri ruokintapisteistä. Ne liikkuvat suurella metsäisellä alueella ja ulkoilevat varhaisesta aamusta myöhään iltaan. Kesällä koko ajan. Viivi on utelias, virkeä ja liikkuu paljon. Olen saanut kuvia - Viivi näyttää onnelliselta ja virkeältä. Luotan ihmiseen, jonka luona Viivi on - hänellä ei ole ensimmäistäkään syytä salata Viivin voinnista mitään.

Minkä uskon olleen ratkaisevaa? Nivelrikolle; jatkuva omaehtoinen (+ihmisen järjestämä) liikunta. Nivelet eivät ehdi jäykistyä. Mahahaavalle; säännöllinen ruokinta. Tämän tiesin jo viime kesästä, sillä Viivin maha oli jatkuvasti hyvässä kunnossa. Stressitön ympäristö samoin auttaa mahan hyvinvointia. Lauma on ollut Viiville sopiva.

En voisi olla kiitollisempi.

Kukaan ei tiedä paljonko vuosia on edessä. Nivelrikko etenee joka tapauksessa, mutta tämä on se viimeinen kivi, joka oli käännettävä ja sen kääntäminen on kannattanut! Joka tapauksessa Viivi on saanut lisää aikaa ja oikeasti nauttii elämästään. Olen luvannut Viivin loppuiäksi nykyiseen kotiinsa.

Samaan aikaan on oma olo hyvin haikea. Yhteiset vuodet ovat takana ja elämäni hevonen asuu nyt muualla. Yksikään hevonen koskaan ei ole opettanut minulle näin paljon. Jokaisesta hetkestä olen kiitollinen.


















 


 









Tumpelon blogi hiljenee toistaiseksi. Viivin kuulumisia jossain vaiheessa varmasti vielä päivitän. Harrastus jatkuu, mutta en tiedä vielä missä muodossa ja milloin on aika aloittaa sen tiimoilta bloggaaminen uudelleen. Tämän harrastuksen merkitys on vuosien varrella muuttunut. Minulle hevonen on kaikkea muuta kuin väline ja niin haluan asian olevan jatkossakin. En tiedä mitä on edessä ilman Viiviä, mutta aika näyttää...


9 kommenttia:

  1. Oi miten ihana oli lukea hyvistä uutisista! Asiat menee niinkuin niiden kuuluukin mennä, pitää vaan luottaa omaan tunteeseen, tässä se taas nähtiin :) Hyvää jatkoa teille! -Kathy

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Kathy! Olen ollut kovin kiitollinen siitä, että jätin viimeisen matkan järjestämättä. Nyt sen näkee, että ratkaisu ei olisi ollut oikea. Omalla tunteella on suuri merkitys eikä sen ääntä pidä hiljentää. Oikea määrä herkkyyttä, tunnetta ja järkeä - niillä on menty tähänkin asti. Kiitos blogini seuraamisesta ja matkalla mukana elämisestä <3

      Poista
  2. Olen iloinen paitsi Viivin myös sinun puolestasi - vaikka ero on raskas, on varmasti kuitenkin ihana tietää, että Viivi voi hyvin ja on onnellinen.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Amalia! Tämä oli paras mahdollinen ratkaisu Viivin kannalta, suurta iloa tuottaa sen hyvinvointi. Vajaan kuukauden päästä olen menossa katsomaan Viiviä. Vierailu on varmasti raskas, mutta uskon sen myös olevan hyväksi minulle. Nähdä Viivi ja sen hyvinvointi omin silmin <3 Kaikella tässä elämässä on tarkoituksensa!

      Tsemppiä Durandon kanssa, toivottavasti jalkaoireet helpottavat! Seuraan varmasti teitä jatkossakin :)

      Poista
  3. Hieno kuulla näitä kuulumisia! Oon samaa mieltä, omaan fiilikseen pitää luottaa. Toivottavasti Viivillä on vielä paljon vuosia edessään onnellisena pollena :)

    VastaaPoista
  4. Hienoa kuulla etta asia jarjestyi. Toivotaan etta sinulle loytyy uusi hevosystava jonka kanssa paaset kehittamaan ratsastustasi, tsemppia :-)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maukka kommentistasi ja kiitos myös aikaisemmasta kokemusten jakamisesta! Viivi elää päivän kerrallaan eteenpäin ja edelleen kaikki näyttää todella hyvältä <3

      Ajan kanssa varmasti omakin harrastus löytää jälleen uransa.

      Poista