perjantai 20. joulukuuta 2013

Tilannepäivitys

Oma pää on aivan sekaisin kaiken kanssa.

Viivin päivät vaihtelevat. Kun oli vielä lumi maassa (kenttä ja pelto pehmeät) ei ollut tietoakaan epäpuhtaudesta edessä, se oli energinen (rupesi keulimaan pellolla) ja kulki korvat hörössä. Pari päivää sen jälkeen se oli myös liikkunut kentällä hyvin. Elastisuutta liikkeet ovat saaneet takaisin.

Sitten lähti lumet, kenttä on jäässä ja pelto koppurainen. Sopivaa liikutusalustaa ei ole. Kävelytellyt olen pihassa. Yhden päivän liikutus erittäin epätasaisella pellolla oli kai liikaa, koska seuraavana päivänä ilme oli apea. Ehkäpä nivelet jämähtivät kun en päässyt enää illalla Viiviä kävelyttämään vaan se seisoi loppupäivän tarhassa.

Mistä tietää mikä on oikein? Edelleen uskon siihen, että jos jostain avain löytyy se on luonnollisempi elämä laumassa useammilla ruokintakerroilla. Tällöin liikuntaa hevoselle kertyy pitkin päivää. Edelleenkään en vain itse pysty näitä olosuhteita järjestämään. Viimeiselle matkalle päästäminen tuntuu kovin vaikealta, koska hevosella on hyviä päiviä eikä se ole koko ajan kipeän oloinen. Mutta kun en voi tietää. Jos uskoisin sen kärsivän, päästäisin sen pois. Kuinka voi luovuttaa kun toivo elää edelleen?

Sitäkin olen miettinyt miten upeassa kunnossa se oli kesällä! On hyvin vaikeaa uskoa, ettei sillä nyt muutama kuukausi myöhemmin olisikaan enää toivoa? Kaikki alkoi siitä epäonnisesta kengän vääntymisestä. Liekö etujalkojen nivelet ottivat itseensä jostain siihen liittyneestä iskusta? Osteopaatin hoito avasi kropan jännityksiä ja epäpuhtaus tuli näkyviin? Kaikki on vain arvailuja.

Fyssari kävi joulukuun alussa ja ainoa kysymysmerkki on etujalkojen rasituksenkestävyys. Muuta kropasta ei löytynyt ja jumeja lähti edelleen auki. Luotan kyseiseen fyssariin kuin kiveen, niin vakuuttavaa jälkeä olen hänen nähnyt saavan aikaan.

Voi tätä elämää ja vaikeita kysymyksiä vailla vastauksia...

13 kommenttia:

  1. Välillä hevosen kanssa on armeliaampaa laittaa se pois, ennen kuin se on jo liian kipeä viimeiselle matkalleen. On itsekästä pitää sairasta hevosta elossa itsensä ja oman hyvän olonsa vuoksi. Onko se enää sitäkään?

    Pihatto olosuhteet ja ns. luonnonmukainen hevosenelämä eivät ole myöskään niin autuaaksi tekevä kompleksi kuin moni sen helposti tahtoo nykyään mieltävän.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Hei ja kiitos kommentistasi. Jos oletat minun pitävän hevosta - tai mitään eläintä oman hyvän oloni vuoksi, olet väärässä. Vuoden sisään meidän perheessä tehtiin lopetuspäätös kolmesta koirasta, joista kaksi asui meidän kanssa ja yksi vanhemmillani (mutta oli minun koirani). Päätökset ovat joka kerta vaikeita, mutta ne on tehtävä ennen kuin eläin kärsii. Mieluummin hieman liian aikaisin kuin liian myöhään. Päätöksensä takana on kuitenkin voitava seistä. Turhaa lopetuspäätöstä en ainakaan minä halua elämässäni kantaa. Kun päätös on vahvistunut, sen pystyy hyväksymään.

      En missään nimessä kuvittele pihaton ja luonnonmukaisen elämän olevan helppo ratkaisu. Siihen liittyy myös riskejä eikä pihattoelämä edes sovi jokaiselle talliin tottuneelle hevoselle. Ehkä ei Viivillekään. Aivan varmasti olen sitäkin asiaa miettinyt.

      Olen sitä mieltä, ettei eläinten kanssa ole ikinä helppoja tai autuaaksi tekeviä ratkaisuja. Asioilla on aina monta eri puolta ja jokainen niistä kannattaa ottaa huomioon :)

      Poista
  2. Morjens, aloin lukea blogiasi, omalla hevosellani oli myos nivelrikko etujaloissa (vanha estehevonen), se lopetettiin vuonna 2012. Oli juuri niinkuin sinunkin hevosesi kanssa - valilla huonompia paivia, valilla parempia. Nivelrikko on siita ikava sairaus, ettei se koskaan parane, oireita voi lievittaa kyllakin. Kipu myos saa hevosen jumiin valilla. En osaa sanoa mika on oikea ratkaisu; oma hevoseni lopetettiin 21 vuotiaana, se oli viela hyvakuntoisen oloinen ja nakoinen mutta ratsastuskayttoon siita ei enaa ollut. Muistan viimeisen maastolenkkimme, kun hevonen kieltatytyi lahtemasta kavelylle kanssani. Oikein paljon tsemppia, mihin tahansa ratkaisuun paadytkin. t. Maukka
    www.vuodatus.net/kaviouralta

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos Maukka paljon kommentistasi! Olisi mielenkiintoista tietää enemmän miten hevosesi oireili, miten oireet pahenivat ja sairastiko hevosesti kauankin. Jos jaksat kirjoittaa niin laittaisitko minulle sähköpostia? Kuten tuossa edellisellekin vastasin, on päätöksensä takana voitava seistä sen tehtyään.

      Viivi myös on hyväkuntoisen oloinen ja näköinen. Ainoastaan nyt se on lihonut liian vähän liikunnan vuoksi kun heinämäärä on pakko pitää melko reiluna. Se tekee siitä heti "pöhöttyneen" näköisen. Ja kuitenkin vasta 14-vuotias.

      Poista
  3. Itse vein kanssa 20v ponini teuraaksi, kun en sitä itse enää pystynyt pitämään enkä halunnut sitä kenellekään enää antaakaan vanhoilla päivillään ettei sitten vaan jäisi huomaamatta koska alkaa kärsiä. Kyllä niitä hevosia tässä maailmassa riittää vaikka jokusen "turhaan" lopettaisikin, se hevonenhan ei siitä lopetuksesta kärsi eikä osaa sitä ajatella etukäteen mitenkään pahana asiana. Joskus todella ihmetyttää kun ihmiset ei osaa/raaski laittaa risoja hevosia monttuun, ne on terveenäkin jo sen verran arvokkaita pitää että kyllä niistä pitäisi olla enemmän iloa kun huolta ja vaivaa. Et voi tietää miten kipeä se hevonen lopulta onkaan vaikka näyttäisikin hyväntuuliselta, ainoa paikka missä voit olla varma ettei kärsi on taivaslaitumet.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kommentistasi. Itse en kykene ns. turhaan lopetukseen vaan haluan voida seistä päätökseni takana - kuten aiempiinkin kommentteihin vastailin. Minulle hevonen ei millään muotoa ole väline, jonka heittäisin pois kun siihen tulee vikaa - etenkin jos on mahdollista, että hevonen voi elää vielä hyvää elämää. Tokikaan omat tavoitteeni eivät ole koskaan olleet kisakentillä.

      Meitä harrastajia on tämän lajin alla paljon erilaisia kuten missä tahansa muussakin harrastuksessa. Toiset antavat helpommin periksi kuin toiset. Yhtä kaikki - eläin ei saa kärsiä. Satunnaisia kiputiloja tulee niin ihmisille kuin eläimillekin, mutta raja on osattava vetää. Rajat eri ihmisillä kuitenkin vaihtelevat.

      Poista
  4. Itse asiassa, Anna, hevonen meni huonoon kuntoon aika akkia. Silla oli satunnaista ontumista mutta yleensa silla pystyi ratsastamaan. Yhtakkia sitten talven jalkeen sille tuli ensin turvotusta vahan joka kinttuun, niita laakittiin kortisonilla ja sitten alkoi ontuminen, kutsuin ell joka antoi hyalyronihappoa (kortisonia ei taalla enaan suosita). INjektio ei kuitenkaan auttanut kuin aivan tilapaisesti ja lopulta hevonen oli aivan kompura. Ell mukaan nivelrikko oli olkanivelessa joskin tiesin rontgenkuvista etta sita oli molemmissa etujaloissa. Ei halunnut edes alkaa ottamaan kuvia koska hevosen olkapaata on aika hankala kuvata. Kuitenkin vain totesi etta voihan sita hevosta piikittaa vaikka kuinka muttei vaiva ikina parane. Kaksi kuukautta mietin ja vein hevosen klinikalle.
    koska ratsastuskayttoon siita ei ollut enaa. En myoskaan loytanyt sille elakepaikkaa jossa se olisi voinut olla viela muutaman vuoden, paikka oli tarjolla mutta vain pariksi kuukaudeksi. En halunnut stressata hevosta enaa muuttamalle sen toiseen paikkaan. Blogistani voit lukea kirjoituksen 'Viimeinen matka'.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tässä hieno kirjoitus nivelrikosta. Omallani oli vuohisnivelissä ja tämä vaivahan ei tunnetusti mene kuin yhteen suuntaan, eikä ainakaan sinne parempaan vaikka lääkitsisi miten.
      Oma diagnosoitiin ja piikitettiin sekä kipulääkittiin muutamaan otteeseen silti hevonen meni nopeasti huonompaan kuntoon. Puolen vuoden sisällä jouduinkin laittamaan pois kun ei ollut sydäntä katsoa enää eläintä joka ei parane enää edes levolla. Hevonen joka ei silminnähden kipuile joka päivä ei tarkoita etteikö olisi kipeä.

      Poista
    2. Maukka olen yrittänyt päästä blogiisi, mutta jostain syystä linkki ei toimi :( Kiitos kun kirjoitit lisää... Kompurointi tulee esille aina epätasaisella alustalla. Kuulostaapa paljon samalta. Ns. eläkepaikkaa minäkin kaipaisin, mutta toisaalta ajattelen, ettei se ole 14-vuotiaan hevosen elämää. Ajatuksen on kuitenkin vielä saatava kypsyä.

      Anonyymi: En toki ajattelekaan, että selkeän kipuilun puute tarkoittaisi kivutonta hevosta. Hevonen on saaliseläin, joka viimeiseen asti salaa kipunsa niin hyvin kuin mahdollista. Siksi uskonkin, että viime kesäisillä osteopaatin käsittelyillä oli suuri merkitys siihen, että tämä vaiva tuli selkeämmin näkyviin.

      Poista
  5. Laitan tuohon viela linkin tuohon kirjoitukseen http://kaviouralta.vuodatus.net/lue/2013/09/viimeinen-matka
    Tsemppia mihin tahansa paatokseen paadytkin. Muistelen etenkin nain joulun aikana edesmennytta hevostani, ikava on kova edelleen.

    VastaaPoista
  6. Hyvää joulua Anna ja Viivi! Mulla tulee kohta 4 vuotta rakkaan ponini lähdöstä, kaikenlaista kremppaa, vatsahaavaa, puhkuria, nivelvaivoja, kinnerpatit... Ei sitä turhaan sanota, että silmät ovat sielun peili. Kun tietynlainen pilke häviää, tiesin ystäväni olevan liian väsynyt jo. Ehkä oli muitten mielestä typerää käyttää rahaa ja aikaa vaikka minkälaisiin lääkkeisiin ja hoitoon, mutta tiesin edes yrittäneeni ja sain rauhan lopullisesta päätöksestäni. Kyllä sen sydämessään tietää, milloin on aika luopua. Voimia ja luota omaan tunteeseen! -Kathy-

    VastaaPoista
  7. Hei, törmäsin blogiisi googlaamalla nivelrikkoa. Sinun hevosesi muistuttaa valtavan paljon omaani. Silläkin on alkavaa nivelrikoa joka on alkanut nyt oireilla. Katsotaan kuinka paljon meillä on vielä yhteistä aikaa jäljellä. Toivottavasti Viivi voi edelleen hyvin!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa Liisa ja kiitos kommentistasi! Viivi voi hyvin, sitä juuri perjantaina kävin katsomassa :) On ollut huojentavaa todeta, että tehty ratkaisu oli oikea vaikka sitä monien muiden tavoin epäilinkin. Silti oli tunne, että kivi täytyy kääntää ja se tunne oli oikeassa :)

      Kaikkea hyvää sinulle ja hevosellesi, toivottavasti teillä on vielä paljon aikaa!

      Poista