sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Kiero kun korkkiruuvi...

...oli päällimmäisin ajatus kun torstaina itsekseni ratsasin PV-tamma Miralla. Mira on aivan erilainen Viiviin verrattuna. Pitäisi osata ratsastaa eteen, mahdollistaen hevosen lennokas liikkuminen. Liikkeen ylös ottaminen ja jatkaminen korostuvat.

Ei mennyt ihan niinkuin Strömsössä...

Se minkä haluan tuoda esille on se, että ratsastakaa välillä muillakin hevosilla kuin sillä omalla/vuokrahevosella tms. Miralla todella huomasin miten kiero olen. Kun siirryin oikeaan kierrokseen kevyeen raviin tuntui kuin sisälonkkani (putoan lantiosta oikealle eli tässä kierroksessa sisälle) olisi ollut todella myöhässä. En oikein edes osaa kunnolla selittää mistä olin vinossa ja mihin suuntaan, mutta tunsin kehoni aivan erilaisena kuin Viivin kanssa. Se oli hyvä asia, mutta samalla järkyttävä kun tajusin vinouden. Olenhan toki tiennyt olevani vino, mutta että näin pahasti... Onhan se tosin ollut huomattavissa sillä olen paljon itsekseni ratsastaessani saanut Viivin vinoutumaan...

Mun perusongelma on hidas käsi. Mira puolestaan aloittaa kuolainontumisen jos ratsastaja jää kädellä kiinni. Kuolainontuminen siis tarkoittaa sitä, että hevonen alkaa ontua jos ratsastajan käsi ei jousta vaan hevosta sattuu suuhun. Ontuminen lakkaa heti kun käsi jälleen joustaa. Edellisestä ratsastuskerrasta (n. 1,5 vuotta sitten) mieleen oli jäänyt myös se, etten saanut Miraa kääntymään. Otin siis kaksi tavoitetta: Riittävän nopea käsi ja kuolainontuman välttäminen sekä reagointi siihen jos Mira ei käänny. Molemmat tavoitteet onnistuin saavuttamaan! Jes :).

Mainitsin tuolla aiemmin siitä, että olen tehnyt Viivistä vinon. Olen jäänyt vasempaan ohjaan kiinni pudoten lantiosta oikealle. Kun Viivi on mennyt vasemmassa kierroksessa lapa pudonneena sisälle ja nenä osoittaen ulospäin, olen siis yrittänyt korjata ohjalla. Tämä on asia, jonka teen automaattisesti. Eilen sainkin siitä jälleen tunnilla huutia. Oikea tapa on korjata ulkokautta. Keho keskelle, sisäohja ennemmin löysä kuin kireä ja ulkopuoli mahdollistaa hevosen taipumisen ikäänkuin keventäen enemmän eteen. Vielä siinä vaiheessa kun luulin jo olevani hevosen liikkeen mukana, olinkin jäljessä eli päivän sana oli VIELÄ. Mistä sen tietää milloin on riittävästi? Siitä, että käyttää hevosta peilinä, kyllä se tasapainottuu kun saa itsensä keskelle. Ei se peilinä käyttäminen ole helppoa, mutta yksi merkittävä asia on pitää katse laajana edessä, koska silloin pystyy parhaiten tuntemaan muutokset hevosessa ja itsessään. Laaja katse on myös edellytys tasapainon löytymiselle. Niskaan laskettu katse siirtää ratsastajan päätä eteenpäin ja jälleen tasapaino heittää.

Mun on valitettavasti lopetettava kirjoittaminen, koska mun pää lyö nyt aivan tyhjää! Jospa huomenna saisin aikaiseksi jotain hieman fiksumpaa?

Tässä loppuun Viivin mielipide hyvin moneenkin asiaan.. Kenties minusta tuntuu juuri nyt aivan samalta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti