sunnuntai 24. heinäkuuta 2011

Tunnemyllerrystä

Yhden viikon sisälle on mahtunut valtava määrä tunnemyllerrystä.

Ensin: Palikka-Milla... k - i - i - t - o - s :). Milla tietää mistä puhun ja ymmärtää fiiliksiäni toisinaan pelottavan hyvin. Palikka on paras vertaistukeni, sielunsiskoni cee ärrän parissa.

Turhautumisen keskellä viime tiistaisen tunnin onnistuminen viimeisessä laukassa oli niin huikaisevan hieno, että olin pillahtaa onnenkyyneliin kesken laukan. Moista en olekaan aiemmin kokenut. Se oli kuin balsamia haavoille. Unohdettakoon, että laukka päättyi epätasapainoiseen siirtymiseen raviin - siitä ennen se oli MAHTAVAA! Lopulta sain itseni tasapainotettua myös raviin ja uskoin hevoselle sekä itselleni jääneen hyvä fiilis.

Mitä sitten tapahtui? En tosiaan tiedä. Laukka nostettiin harjoitusravista tai käynnistä pääty-ympyrälle, jossa laukkaa kaksi kierrosta. Mikäli hevonen ja ratsastaja olivat tasapainossa (ja uralla oli tyhjää - jopa kolme ratsukkoa toisinaan onnistuu sen täyttämään) sai laukka-avossa jatkaa uralle. Kevyeen raviin siirryttiin sitten seuraavasta päädystä. Nostin laukan ja keskityin niin vietävästi pysymään keskellä, tasapainossa, ottamaan liikettä ylös.. Ja se vain kulki. Laukattiin kaksi pääty-ympyrää, jatkettiin avossa uralle, Annelta tuli kehoitus jatkaa vielä seuraavaan päätyyn kaksi ympyrää ja vielä kerran jatkaa seuraava sivu laukka-avossa. Voi taivas miten se kulki <3. Aivan huikaiseva fiilis ja mikä upeinta - se tuntui helpolta. En osaa selittää sen enempää - en tiedä mitä tein tai mitä jätin tekemättä. Pitkästä aikaa palaset vain loksahtivat paikoilleen ja sain nauttia sujuvasta - tasapainoisesta laukasta yhdessä hevoseni kanssa.

Tätä edeltävät tunnelmat olivat olleet ristiriitaisia ja vaikeita. Jopa ratsastuksen ajatteleminen meinasi aiheuttaa stressiin. Koin, ettei minusta vain ole mihinkään ja pohdin olisiko Viivin parempi jonkun toisen kanssa... Mietin onko kehitys loppunut täysin ja menenkö vain koko ajan takapakkia. Mistä löytäisin taas onnistumisen ilon ja uskon itseeni. Olin aika hukassa. Todellakin siis - balsamia haavoille :)

Keskiviikkona Anne laittoikin tallilta viestiä, että Viivin silmä (luomi) on taas ihan turvoksissa. Edellisen kerran se oli turvonnut viikkoa aikaisemmin. Luomessa näkyi pistojälki (amppari tai paarma), mutta silmä oli siisti - ei vuotanut vettä eikä rähminyt. Lauantaina oli kutsuttava eläinlääkäri, sillä silmä vuosi erittäin pahasti eikä turvotus lähtenyt pois. Sarveiskalvossa on reikä, joka on tullut hankautumalla. Ilmeisesti siis Viivi on hangannut kutiavaa luomea ja saanut reiän aikaiseksi, reikä on n. 5mm halkaisijaltaan. Silmä tarvitsee nyt jatkuvaa (2-3h välein) lääkintää. Olisin aivan pulassa ilman Annen apua... Tallille on matkaa 28 km suuntaansa ja eilenkin olin töissä 11h. Mieletön apu... Muuta en voi todeta...

Paranemisennuste on hyvä ja silmä näytti vuorokautta myöhemmin jo paljon paremmalta. Tarkkailtava kuitenkin on ja jos menee huonommaksi niin klinikalle tiemme vie. Toivotaan, ettei tarvitse vaan reikä alkaa umpeutua..

Isoin ongelma lienee se, ettei Viiviä saa nyt tarhata (kirkas valo häikäisee silmää). Sehän ei yksin tallissa viihdy eikä sitä ole hyvä paikallaankaan pitää. Aamupäivällä siis vie tieni mun tallille hevosta liikuttamaan ja silmää hoitamaan. Illalla tarvittaessa uudelleen ja yöksi käy töihin tieni mun. Huoli hevosesta on ollut kova.. Ihan kuin se olisi yhtä mun kanssa.. Voi kuulostaa omituiselta vaan olen huomannut, että tunneside tuohon kavioeläimeen on hurjan vahva. Olen itsekin jopa hieman hämmentynyt...

Mutta nyt uinumaan, silmä painaa jo...

1 kommentti:

  1. Pitää nyt tähän herkistelyyn yhtyä ja sanoa että Anna on ollut mulle yks isoimmista tukipilareista koko hullunmyllyn seassa! Kiitos SULLE!<3

    Oli ihan mahtava lukea teidän "hetkestä", just ne on niitä jotka kantaa kaikista vaikeista paikoista yli! (:
    Mäkin odotan jo innolla huomista kun ekaa kertaa pariin viikkoon kipuaa selkään.

    Paranemisia Viiville, mukava rumba teillä siellä menossa... Ja oon huomannut saman, vaikka Eetu nyt ei virallisesti mun ikioma olekaan niin tunneside on suurempi kuin oisin ikinä osannut kuvitella.

    VastaaPoista