torstai 2. kesäkuuta 2011

Samassa tahdissa

Hyvää helatorstaita! Pikaisesti pari sanaa, sillä ihan just kohta on lähdettävä yöksi töihin. Oli vaan niin mahtifiilis tänään, että pakko jakaa se.

Eilen kirjoitin siitä, että pitää antaa tapahtua eikä pakottaa. Tänään se sitten tapahtui ja vinkeintä on, etten itseasiassa tiedä mitä tapahtui tai miten tapahtui. En osaa analysoida enkä löytää yksityiskohtia. Tiedän vain mitä tunsin. Ratsastin itsekseni ja toivon, etten vain kuvitellut. Hevonen kuitenkin on paras peili, joten siihen täytyy luottaa.

Hetkellinen onnistuminen, sulautuminen yhteen hevosen kanssa.

Aloitin ratsastuksen sillä, että etsin takajalkoja, rytmiä, rentoutta, jäntevyyttä, käden joustoa ja niin edelleen... ja niin edelleen... Voltteja, ympyröitä, pysähdyksiä (hevosen nenä ylhäällä eli käsi jarrutti taaksepäin sen sijaan, että olisi antanut eteenpäin), avoa - kaikki käynnissä. Tein oikeassa kierroksessa pitkälle sivulle n. neljä pysähdystä eli ratsastin pysähdyksen jälkeen neljä askelta eteenpäin, valmistelin uuden pysähdyksen ja pysähdyin. Yhtäkkiä palaset vaan loksahti paikalleen! Se jäntevyyden tunne oli jotenkin ihan mieletön! Viivi lähti pysähdyksestä liikkeelle peräänannossa, tuli rytmikkääseen pysähdykseen peräänannossa (oikein tunsin kuitenka sen selkä oli käytössä) ja jatkoi taas liikkeelle peräänannossa - monta kertaa. Mä en oikeasti tiedä mitä mä selässä tein?! Mä vain tunsin miten oli hevosen kanssa samassa rytmissä, aivan kuin oltaisiin hengitetty samaan tahtiin. Ihan mieletön tunne!

Takajalat oli siis löydetty ja muutin harjoitusta. Ratsastin pysähdyksen pitkän sivun alkuun, pyysin rauhallisesti hevosta (harjoitus)raviin ja muutaman askelen jälkeen jatkoin keventäen pääty-ympyrälle - ihanalle tasapainoiselle pääty-ympyrälle, jonka jälkeen siirryimme yhdessä takaisin käyntiin. Pysähdyksestä raviin Viivi lähti selkä ylhäällä, nenä alhaalla, ilman kiirettä. Mahtia!

Jotta ei kuulosta liian hyvältä, voin kertoa, että täydellisin hetki onnistui vain oikeassa kierroksessa - vasen oli jälleen tuttuun tapaan paljon vaikeampi, joten harjoitukset olivat erilaisia. Se hetki kuitenkin riitti antamaan vaikuttavan tunteen oikeanlaisesta jäntevyydestä ja yhteydestä hevosen kanssa. Tästä on taas mahdottoman hyvä jatkaa :)

2 kommenttia:

  1. Nuo ovat niitä hetkiä, joiden takia jaksaa vaikka puoli vuotta takkuamista ja takapakkia. Mielestäni on erityisen hienoa, kun ihan omin neuvoin löytää ne oikeat palikat. :)

    VastaaPoista
  2. Sanoppa muuta :). Vielä kun osaisi tehdä päätelmän, että mikä loppujenlopuksi oli se ratkaiseva asia, mistä muutos johtui jne. Mutta ehkä joitain asioita ei ole tarkoitettu selitettäväksi vaan ne vain tapahtuu :)

    VastaaPoista