sunnuntai 10. huhtikuuta 2011

"Tää oli sun paras tunti tähän mennessä"

Eilinen tunti:

Mä en oikeasti tiedä saanko mä tähän aikaiseksi mitään järkevää? Kuitenkin fiilis on niin hieno, että koen tarvetta jakaa sen teidän kanssa. Ehkä päällimmäisin tunne on, että vaikka olisi 100 epäonnistunutta ratsastusta alla niin yksi tällainen tunti pyyhkii ne epäonnistumiset pois :).

Viivillä oli alla liki viikon huili - samoin kuin ratsastajallansa. Kenttä on ollut pois käytöstä kun säät laittoivat sen huonoon kuntoon. Sen lisäksi työt ovat haitanneet harrastusta. Menin tallille ajoissa, jotta saisin ennen tuntia juoksutettua Viiviltä "ääliöenergian" pois. Se jos on kovasti ylivirkeä niin yleensä linnutkin ovat varmoja vihollisia ;D. Sen, että mä sain hevosen liinan päähän niin se jo veti pierupukkikiitolaukkaa ja kaahas sen minkä ympyrällä pääsi. Todennäköisesti kentän laita oli täynnä pieniä vihreitä miehiä, sen verran pyöri silmät ympyrää. Aikansa sekoiltuaan Viivi rauhoittui kuin taikaiskusta. Puolen tunnin juoksutus sai aikaan melko hikisen hevosen, jonka talutin talliin ja loimittelin kuivamaan.

Tunnin verran Viivi ehti vetää henkeä ennen tunnin alkua. Alusta asti oli takajalat jotenkin tosi kivasti alla ja korjaukset meni helposti läpi. Siis joo toki olihan siellä paljon virheitä - ainahan niitä on, mutta tunti tuntui jotenkin tosi kivuttomalta, helpolta ja ja ja... emmä tiiä - mahtavalta :D. Pääty-ympyrällä piti tehdä silleen, että muutama askel harjoituravia ja muutama käyntiä, muutama harjoitusravia ja taas muutama käyntiä. Pari kertaa Viivi siirtyi harjoitusraviin kuin ajatuksen voimalla. Mä oikein tunsin miten se pompsahti raville, heti selkä käytössä ja nenä alhaalla. Aika hiano! Ihan yhtä sulavasti en kylläkään saanut sitä siirtymään takaisin käyntiin. Mutta hei - keho toimi ainakin toisessa harjoitteessa :D.

No mutta. Mullahan aikanaan lähtötilanne Viivin kanssa oli se, etten pystynyt laukkaamaan sillä. Mun keho oli niin vino, että Viivi kuumeni - kenties jopa pelkäsi selässä pomppivaa matkustajaa. Eilen piiiiitkästä aikaa laukattiin. Jessus mitä työskentelyä! Oikeesti niinkun aivan mahtavaa :). Laukka nousi vaivattomasti, Viivi ei kuumentunut, laukka rullasi vaivattomasti, minä olin rento (mutta jäntevä) ja onnistuin tekemään korjauksia pääty-ympyrällä laukassa. Oikein tunsin kuinka Viivi otti selän käyttöön kun vain jäin istumaan takajalkojen päälle ja päästin liikkeen kypärännupista läpi. Oikea puoli (kuten tavallista) oli jäämässä jälkeen, mutta oo la laa - sain sitäkin korjattua ja Viivi asettui tosi helposti! Jotenkin kaikki oli tosi vaivatonta.

Sitä ruttua vatsassa olen mietiskellyt paljonkin. Mähän joku aika sitten huomasin esim. aina ennen kulmaa jännittäväni itseni siten, että ruttu katoaa. Nyt kiinnitin siihen entistä enemmän huomiota ja sain rutun jätettyä vatsaan paremmin. Se vaan on niin totta, että jos ruttu katoaa niin takajalatkin katoaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti