tiistai 29. maaliskuuta 2011

Välittäjäaineet vähissä ja ryhtiliike

Käsky menee aivoihin vaan ei kyllä lähde sieltä eteenpäin - ei sitten niin millään. Ei ainakaan siten kuin pitäisi! Eilen jo aivoihin hiipi tietoisuus, että käden jouston muuttelemisen lisäksi myös käden korkeutta pitää osata säädellä, sillä käsi joustaa aina kohti kuolainta. Jos hevonen nostaa pään, ratsastaja nostaa kättä ylöspäin. Kun hevonen laskee pään, ratsastaja laskee käden suunnaten sen jälleen kohti kuolainta. Pieni välihuomio. Huomasittehan sanojen asettelun: JOS hevonen nostaa pään ja KUN laskee pään (ei kerrota kellekään, että oikeasti nuo sanat on yleensä toisinpäin) :D. Eilen mä myös jo kuvittelin, että mun käsi olis ollut ihan inan verran paremmin yhteydessä takajalkoihin. Voihan tosin olla, että sekin oli kuvitelma, joka oli mennyt mun aivoihin, mutta ei ollut vielä lähtenyt sieltä eteenpäin :D

Ruttu vatsasta katoaa myös nyt tosi herkästi. Olen kai jossain aiemminkin kirjoittanut siitä, että yleinen käsitys ryhdistä on se, että selkä jännitetään notkolle, kyynärpäät menee kylkien taakse, kantapäät painetaan alas ja istutaan yhtä ryhdikkäinä kuin heinäseipäät. Aika moni varmaan on kantanut jotakuta reppuselässä. Minulle on tehty niin, että reppuselässä istunut on yhtäkkiä jännittänyt joka ikisen lihaksen; kylkien päällä olevat jalat, kaulassa olevat kädet ja koko torson. Ei muuten oikeasti tunnu kivalta! Yhtä inhottavalta tuntuu kantaa reppuselässä jos toinen on vetelä kuin makaroni. Silloin repparissa kantaminen onnistuu parhaiten kun kannettava on jäntevä, muttei jännittynyt. Että nyt ei muuta kun mukulat (kellä niitä nyt sitten sattuu jo olemaan) kyytiin reppuselkään ja miettimään miltä hevosesta tuntuu. Ja tämähän siis lähti siitä rutusta siellä vatsasssa :D. Oikea ryhti lähtee syvistä lihaksista - ei pinnallisista. Kurkkaas seuraava artikkeli -> *klik*
Ruttu vatsaan syntyy PÄÄSTÄMÄLLÄ (ei pakottamalla) alaselkä rennoksi, kyynär kulmaan, lavat alas, rintakehä avoimeksi, leuka rennoksi ja niska kuvitteellisesti seinää vasten. Muistutetaanpas tässä vaiheessa vielä sitten siitäkin, että istunta täytyy olla tässä vaiheessa jo korjattuna siten, että ratsastaja todella istuu keskellä satulaa, satulan syvimmässä kohdassa, jalka on oikeassa asennossa, keho on tasapainossa (ei kallistu eteen eikä taakse) jne. jne. Jos yläkroppa kallistuu johonkin suuntaan, se aiheuttaa välittömästi kehoon jännittymistä. Istukaapa tuolilla ja kallistakaa yläkehoa taaksepäin hyvin hyvin vähän. Mitä tapahtuu? Minulla ensimmäiseksi jännittyy alaselkä, josta jännitys jatkuu lonkkiin ja aina eteenpäin jalkaa pitkin. Mitä enemmän kallistuu, sitä suurempi tarve tulee myös työntää kädet hartioita myöten eteenpäin avuksi tasapainolle. Ja on kyse todella pienestä kallistumisesta.

Eilisellä tunnilla rakas hevoseni muistutti tuulisella kelillä jälleen ruutitynnyriä, joka räjähtää hetkenä minä tahansa. En oikeastaan säiky niinkään Viivin loikkimista vaan sitä mitä siitä aiheutuu. Palaan vanhoihin opittuihin malleihin Viivin loikkiessa; alaselkä jännittyy (ja sen myötä kaikki muu), käsi jäykistyy ja jousto häviää, liikkeen ylös ottaminen häiriintyy. Osaako kukaan arvata mitä tapahtuu siinä vaiheessa herkälle hevoselle? Voin kertoa - se kuumenee. Mitä siinä vaiheessa tapahtuu ratsastajalle? Voin kertoa senkin - se on entistä enemmän kiinni vanhoissa toimintamalleissa. Eilinen tunti oli siis puoli voittoa. Ei ravattu yhtään pätkää ja pysyteltiin turvallisesti neliöllä Viivin mielestä turvallisessa päädyssä. Lopputunnista pysyttiin kävelemään rennosti pitkin ohjin eikä pelätty jokaista tuulenpuuskaa. Hyvä me!

Tässä kirjoittaessa mä olen ehkä totaalisesti kadottanut sen punaisen langan, että mistä mun oikein piti kirjoittaa? Meinaan, että oliko mulla oikein joku ideakin tässä hommassa mukana. Eipä tainnut olla :D. Että olkaa hyvä vaan ja kiitos jos jaksoitte lukea :D

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti