perjantai 11. maaliskuuta 2011

A - Haaaa!

En ole ollut tänään ratsastamassa, enkä ole menossa - kiitos tämän ihanan takatalven, joka työntää loskaa vinossa ja lennättää kaikkea sälää tuulen mukana. Illalla piti olla tunti, mutta se peruttiin. Olen kuitenkin tehnyt aivotyötä. Aivotyö on kuivaharjoittelun esiaste ja oikeasti hyödyllistä :D.

Tiedättekö sen tunteen kun joku (tässä tapauksessa Anne) on sanonut asiasta miljoona kertaa. Sen kuulee ja ymmärtää, muttei Ymmärrä. Sitten yhtenä kauniina (no - ehken ei kirjaimellisesti kauniina) päivänä tulee se A - Haaaaa -fiilis! Voin kuulla Annen äänen korvissani: "No sitähän mä oon sulle sanonu vaikka kuinka monta kertaa." :D

Ajoitus! Siitä mä sain tänään kyseisen elämyksen. Tasapainon ajoitus - hevosen kanssa yhdessä tekemisen ajoitus - voltille/ympyrälle kääntymisen ajoitus - ajoitus - ajoitus ja VIELÄ KERRAN AJOITUS! Hah :D. Se, että ymmärrän ajoituksen tärkeyden ei tosin vielä auta mua olemaan ajoituksen kanssa kohdallaan, mutta se vie eteenpäin.

Olen kai jossain aiemminkin kirjoittanut siitä, että yleensähän ns. perinteisesti ratsastaessa me korjataan hevosta - aina. Usein se tarkoittaa hyvin ristiriitaisia apuja. Ratsastaja istuu vinossa, jompikumpi istuinluu painaa hevosta, jolloin istunta painaa hevosta poispäin istuinluusta. Sitten vedetään sisäohjasta, että "kun ei se käänny". No kappas kepposta! Kuka haluaisi mennä sinne mistä paine tulee? Jos meitä työnnetään niin kyllähän mekin mennään poispäin työntäjästä. Eiks jeh? Samalla tavalla hevonen pyrkii poispäin paineesta. Myös jos sisäohjasta vedetään halutessa hevonen kääntymään, meidän rintamasuunta muuttuu vääräksi. Ratsastajan hartioiden tulee olla samassa linjassa hevosen lapojen kanssa. Ohjan (mikäli sitä tarvitaan) suunta on eteen ja sivulle. Liftausliike. Muistutellaan vielä, että on kaksi suuntaa, johon ohjaa EI saa käyttää. Ne suunnat ovat alas ja taakse. Käsi joustaa AINA eteenpäin ja on nopea (minulla yleensä aina on liian hidas käsi - sniff - opettelen).

Hups - menin vähän aiheen sivuun. Niiiiin, että se ajoitus :D. Jos ratsastaja on liikkeestä jäljessä/edellä esimerkiksi ympyrälle käännyttäessä, ratsastaja ei saa hevosta mukaan liikkeeseensä. Minullehan yleensä käy niin, että käännän hevosta lähinnä kuin laivaa. Joka askel pitää ratsastaa, ei äkkinäisiä käännöksiä: "Noni käännytääs." Tässä pitää paikkansa se, että hyvin suunniteltu on puoliksi tehty. Ratsastajalla pitää olla suunnitelma siitä mistä hän ratsastaa. Silloin keho ehtii mukaan tekemiseen. Jaa palataanpas taas aiheeseen :D. Käännytään siis sinne ympyrälle (tällä kertaa ravissa), ratsastaja on jäljessä, tasapaino ei siis ole kohdallaan tässä vaiheessa enää hevosellakaan, koska ratsastaja tasapainottaa hevosen maahan nähden. Kuinka moni meistä kävellessään menee kääntyessä vinoon? Veikkaan, ettei kovinkaan moni. Jos ratsastaja on edellä/jäljessä mikä on ensimmäinen asia, jota on ruvettava korjaamaan ympyrällä? Ratsastaja keskelle. Kun korjauksia on minun vielä mietittävä paljon, on Viivi todennäköisesti ravannut kierroksen jos toisenkin ennen kuin saan itseni keskelle. Etenkin oikeassa kierroksessa Viivi putoaa lavasta sisälle ja minä tietysti kehoni kanssa olen juuri oikeassa kierroksessa pahasti ulkopuolelta jäljessä. Kun saan korjattua itseni keskelle, on minun sen jälkeen pyydettävä vielä Viiviäkin nostamaan lapa ylös. Tämä siis siinä tapauksessa, etten ole onnistunut korjaamaan niiiiiiiin hyvin, että lapa tulee ylös ihan automaattisesti. Kauhea työ! Sittenhän vielä todennäköisesti ylikorjaan ja sitten on kroppa sekä hevonen ihan vänkyrällään. 


Se mihin pitää pyrkiä on alusta asti tasapaino keskellä ja oikea ajoitus ympyrälle kääntymisessä. Ei pidä hätäillä! Jos ympyrän pääsee aloittamaan tasapainossa ja yhtäaikaisesti hevosen kanssa, ei tarvitse enää itse ympyrällä käydä korjaamaan koko kehoaan. Selkeätä? Minusta ainakin vaan niin vallan vaikeata saada toimimaan käytännössä :D.

Siitä ajoituksesta sitten vielä kevennyksen osalta. Väitän, että aika moni keventää liian hitaasti. Nopea kevennys ei tarkoita sitä, että käydään sähläämään (niinkun minä). Satula on tulikuuma ja sitä käydään vain hipaisemassa, sinne ei jäädä istuskelemaan. Vaikka satulasta noustaan nopeasti ylös, sinne ei mennä nopeasti takaisin. Nopeasti ylös - hitaasti alas. Oikea-aikainen kevennys menee samassa tahdissa hevosen takajalan kanssa. Haastavaa kyllä!


Sitten vielä yksi huomio jonka tein viime viikolla. Tehtiin seuraavaa harjoitusta -> viisi askelta käyntiä, viisi askelta harjoitusravia ja kevyessä ravissa keskiympyrälle, jonka jälkeen takaisin käyntiin. Kevyestä ravista käyntiin siirryttäessä Anna tosi hienosti töni Viiviä lantiolla :(. Ei näin! Lantion joustosuunta EI ole eteen ja taakse. Lonkat joustavat vuorotellen hevosen takajalkojen tahdissa - vasen, oikea, vasen, oikea ja ottavat hevosen liikkeen ylös. Vaan minäpä en saanut heti rytmistä kiinni kevyen ravin jälkeen ja tästä syystä ensimmäiset askelet tönin ja sen jälkeen vasta otin ylös. Mahtoi tuntua hevosesta mukavalta. Anne muistuttikin, että pitää ajatella aloittavansa käynnin eikä lopettavansa ravia.

Mä en tosiaankaan tiedä oliko tässä kirjoituksessa mitään tolkkua, punaisesta langasta puhumattakaan. Yhtäkkiä pää täyttyi ajatuksista niin vauhdilla, että ne piti vain suoltaa pihalle :D. Että kiitos ja anteeks!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti