tiistai 28. joulukuuta 2010

Kauhean monta eri suuntaa!

Viimeiset kolmisen viikkoa olen aika pitkälti ratsastellut itsekseen, koska Anne on ollut kipeänä :(. No - olihan tuossa nassakat pakkasetkin välissä, joten olipahan vapaapäiviä niin hevosella kuin ratsastajallakin.

Eilen viimeksi tuli mieleen miten pannahisen monta eri suuntaa on olemassa ja kaikkiin niihin suuntiin pitäisi ratsastajan kyetä hevosta tasapainottamaan. Siis ajatelkaa - MONTA = NELJÄ eri suuntaa. Eteen, taakse, vasemmalle ja oikealle. Ja eteen, taakse, vasemmalle ja oikealle = KESKELLE. Rakas hevoseni taasen eilen kertoi minulle kauniisti -> hemmetin ämmä älä könötä etupainoisena kun SÄ HÄIRITSET MUA! Mistä moinen? Kauniisti ravasimme pitkää sivua avossa, Viivi ihanasti peräänannossa, niskasta nätisti myödäten. Yhtäkkiä nousi pää ylös ja laski selkä alas. Minä siinä sitten ihmettelemään, että mitä tapahtui. Tajusin unohtuneeni ihailemaan Viivin kaunista niskaa ja ihanaakin ihanempia korvia, keikahtaen samalla aivan etupainoiseksi. Kun taas ymmärsin katsoa LAAAAAAAJALLA katseella KAAAAAAAAUAS eteen, napsahti paino keskelle ja painui Viivin pää välittömästi takaisin alas, selän noustessa ylös. No jippii :D. Kehon hallinta sallittua, jopa suotavaa.

Kolmeen viikkoon siis kukaan muu ei ole ratsastanut Viivillä. Siinä on puolensa. Tiedän tasan mitä olen mokannut (tai siis tiedän niiltä osin kuin kehoani hahmotan), milloin olen mokannut ja miten edellinen kerta on mennyt. Vaikka vapaapäivät ovat välillä tehneet Viivistä ruutitynnyrin, on se ollut ihanasti kuulolla yksin kentällä työskennellessään. Yksi ilta kyllä ehkä 45 minuuttia kului siihen, että sain kehoni hallintaan ja sitä myötä myös hevosen ja loppuraveja mentiinkin sitten nätisti (=hallitusti) pitkin ohjin. Viiviä kun ratsastelee muutoin kuin tunnilla, on helppo löytää siitä kisahevosen sielu. Se terävöityy aivan eri tavalla yksin ollessaan (vaikka siis muut hevoset ovat tarhoissa kentän vieressä).

No juu - kerrottakoon loppuun jotain hauskaa. Viivin viereisessä tarhassa päivisin aikaansa viettää kaksi ponia, Nemo ja shettis Jussi. Joka päivä hevoset siinä toisiaan möllöttelevät. Tänään Jussin omistaja lähti taluttelemaan Jussia maastoon, reitille, joka lähtee tallin kulmalta. Ajattelin lähteä Viivin kanssa tekemään loppukäynnin maastoon. Ensimmäisen kerran Viivi pysähtyi matkalla kentältä tallin kulmalle, jossa Jussi omistajansa kanssa kahlasi läpi hangen. Viivin korvat olivat pystyssä ja se kasvoi korkeutta ainakin metrin! Hyvä tavaton - MIKÄ on tuo musta pieni eläin, jota en varmasti ole ennen nähnyt. No.. Jatkoimme matkaa eteenpäin. Seuraava jumi tapahtui tallin kulmalla, josta Jussi oli ehtinyt ainakin neljän metrin päähän; SIIS oletko sä nyt IHAN varma, että MÄ kävelen ton perään?! Sehän voi vaikka hyökätä! Koska Viivin askel on hieman pidempi kuin pienen singerin (tiedättehän sen vanhanaikaisen ompelukoneen, jota shettikset kovasti askeliltaan muistuttavat) ratsastin Viivin Jussista ohi. Vielä siinäkin vaiheessa Viivin piti katsoa Jussia HYVIN kummeksivasti, aivan kuin se ei ikinä olisi moista otusta nähnytkään! Olihan Jussi toki aivan väärässä paikassa kun se ei seissytkään tarhassa Nemon kaverina ;).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti