sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Ripaus harmoniaa

Tämän päivän ratsastus oli jotain mielettömän upeata, maistiaisia siitä harmoniasta, johon pyrin. Jotenkin tulee ihan mieleen Aki Sirkesalon biisin sanat: “Annoin pikkusormen, se vei koko käden.” Tämän päivän onnistumisilla jaksaa taas taivaltaa läpi ne kerrat kun ratsastus ei menekään ihan putkeen.

Menin siis itsekseni. Viivi oli aluksi äärettömän hermostunut ja huuteli kavereiden perään. Hevosten tarhat on siirretty siten, ettei vanhalta kentältä ole niihin näköyhteyttä. Uusi kenttä on paikassa, josta tarhoihin näkyy. Päätin silti mennä vanhalle kentälle ratsastamaan. Viivi käveli lyhyellä askelella ja välillä hirnui keuhkojen täydeltä, kuunnellen vastausta Miro -orilta. Vaikka alkukäyntien askel oli lyhyttä, sain Viivin venyttämään päätään alaspäin siten, että korvat olivat säkää alempana. Aloin pikkuhiljaa kerätä ohjia, yrittäen pitää käden samalla riittävän nopeana ja käden liikkeen kuolainta kohti, ottaen samalla takajalat ylös ja päästäen liikettä niskasta kypärännupin kautta ylös. Sitten alkoi tapahtua!!!

En kyllä tajua mitä tapahtui, mutta Viivi myötäsi niskasta, pyöristi selkäänsä ja pidensi askeltansa. Tunsin kuinka hevonen allani teki työtä - yhdessä kanssani. Muoto oli todella matala, mutta en uskaltanut häiritä sitä lyhentämällä ohjaa “normaaliin mittaan”. Ohja siis oli melko pitkä, mutta minulla oli koko ajan tuntuma hevosen suuhun. Uskomatonta, mutta muoto säilyi pääty-ympyrällä sekä volteilla. Välillä Viivi nosti päänsä ylös, mutta sain hevonsen nopeasti taas työskentelemään yhdessä kanssani pyytämällä voltilla hieman takaosaa ulos ja keskittymällä itse pysymään keskellä. Aivan mieletön fiilis! Kaikki tuntui niin vaivattomalta. Mikä vielä uskomattomampaa - työskentely onnistui molempiin suuntiin! Ja kun minulla on ollut mielettömät ongelmat löytää rytmi avoihin ratsastaessani käyntiä, jopa avo sujui tänään käynnissä.

Kevyessä ravissa Viivi aluksi meinasi ruveta koheltamaan. Se tähyili taas tallin suuntaan olevalla pitkällä sivulla kavereiden perään. Tein voltteja saadakseni hevosen taas kuulolle ja pian Viivi jälleen myötäsi niskasta - ravaten kanssani samassa tahdissa. Tein myös kolmikaarista kiemurauraa, saaden aikaan muutaman todella nappiosuman kaarien kanssa. Niskasta ylös ja ulos keventäminen on mielikuva, joka toimii minulla. Ulkokäsi hieman eteen ja ulos antoi hevoselle mahdollisuuden taipua, säilyttäen minun tasapainoni keskellä.

Mutta sitten se mielettömin juttu! Ratsastin pääty-ympyrälle ja nostin laukan vasempaan kierrokseen. Mieletön nosto - kuin ajatuksen voimalla. Ajoitus sattui kohdallaan ja laukka nousi ensimmäisellä yrityksellä, vain antamalla Viiville lupa laukata. Laukka tuntui vaivattomalta ja hevonen rennolta. Laukkasin kaksi kierrosta ympyrällä ja päätin kokeilla kuinka avo pitkällä sivulla sujuisi. Ratsastin pitkälle sivulle, annoin ulkohartian siirtyä hieman edemmäs joustamaan, säilytin katseeni kaukana edessä ja otin liikettä sisältä ylös, kohti ulkohartiaa. Kuin unelma, Viivi laukkasi kaunista laukkaa avossa! Niin vaivattomasti ja yhdessä kanssani. Olin oikeasti kuin taivaassa!

No - jotta tämä ei menisi ihan hehkutukseksi, ei laukka oikeaan kierrokseen sujunut yhtä hyvin enkä saanut sitä korjattua haluamallani tavalla. Uskon suurimman ongelman olleen, ettei sisäjalka pysynyt rauhassa ja paino oli liikaa sisällä. Siitä seurasi Viivin kuumeneminen. En kuitenkaan antanut periksi vaan halusin saada hevosen rauhoittumaan ennen raviin siirtymistä. Nousin kevyeen istuntaan ja ajattelin imeväni hevosen takajalkoja paremmin alle - Viivi rauhoittui ja siirsin sen raviin. Ravissa sain Viivin pian hallintaan keventämällä riittävän nopeasti ja ajattelemalla napaa taaksepäin. Jälleen myötäys niskasta ja ravin rauhoittuminen.

Kun lopetin ratsastamisen ja tulin alas ratsailta, huuteli Viivi heti kavereille. Olin kuitenkin onnistunut - Viivi työskenteli MINUN kanssani ja unohti hädän kavereiden perää. Olen niiiiin onnellinen tämän päivän ratsastuksesta! Tästä on todella hyvä jatkaa eteenpäin :)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti