sunnuntai 3. lokakuuta 2010

Palikan kanssa perjantaitunnilla

Kun siis puhun Palikasta, tarkoitan Millaa, joka kirjoittaa Palikkaratsastajan blogia :D. Palikan kanssa on ihan mahtista olla samalla tunnilla, koska ohjeet meille molemmille ovat aika-ajoittain hyvin samanlaisia. Näin ollen kun Anne ohjeistaa Palikkaa, on kätevää samalla tarkastaa omasta ratsastuksestansa samaiset asiat. Vielä kun Palikka ratsasti Nemo -ponilla, joka on kuulemani (olen aivan liian iso ratsastaja Nemolle, joten minun kokemukset ponista perustuu muiden kokemuksiin) perusteella hyvin samantyyppinen kuin Viivi, samat neuvot toimivat monesti siis myös Viivillä.

Perjantain tunnin harjoitteista kannattaa käydä lukemassa Palikan blogista, koska suottapa tähän kirjoittelen samoja asioita :D. Pohkeenantolihas, josta Palikka kirjoittaa on minulle selitetty aikaa sitten - joskin vaikeampaa sitä on saada toimimaan. Aivan liian usein huomaan käyttäväni jalkaani väärin, joka johtaa siihen, että annan pohjetta kantapäällä - hienoa Anna *ja tähän sellainen hymiö, joka pyörittelee silmiään* ! Harjoitukset pohkeen oikean käytön kanssa siis jatkuvat.

Kentän tallillepäin oleva pitkä suora oli meille Viivin kanssa tällä kertaa hyvin haasteellinen ravattava. Teimme voltin kulmaan siten, että kulma on jo 1/4 osa volttia ja voltilta siis palattiin (tai siis olisi pitänyt aina palata) takaisin jo ennen kulmaa. Kun Viiville avautui baana tallia kohti, alkoi silmissä ja korvissa siintää kaverit, pää nousi ylös ja vauhti kiihtyi. Siirsin hevosen käyntiin ja pyysin ohjeita, koska en enää tiennyt mitä tehdä. Noh - kovin yksinkertaiset olivat ohjeet ja järkeenkäyvät. Kun hevonen lakkaa keskittymästä, pitää siltä pyytää jotain eli tässä tapauksessa tarvittaessa vaikkapa uusi voltti. Tällä pidetään hevosen keskittyminen siinä mitä tehdään eikä anneta sille mahdollisuutta olla keskittymättä. Homma alkoikin sujua kun ei tilaa “höntsäilylle” jäänyt ja tuntui, että Viivi oli enemmän kuulolla.

Tunnin aikana sain positiivista palautetta korjauksistani :). Olen siis todella alkanut hahmottaa kehoani paremmin ja sitä mitä pitää tehdä, jotta saa hevosen vastaamaan halutulla tavalla. Tällä hetkellä koen itse suurimmaksi ongelmaksi jäntevyyden puutteen. Olen aivan liian usein liian hidas! Keventäessä pitäis ajatella satulan olevan niin kuuma, että sitä käydään vain hipaisemassa -> nopeasti ylös, hitaasti alas. Mulla on varmaan patalappu housujen persauksessa kun mun takapuoli kestää sitä kuumaa niin hyvin. Hyyyyvin monesti Viivi ehtii tönäistä mut ylös satulasta ennen kuin itse ehdin sieltä nousta. Sitä voikin sitten jokainen kohdallaan miettiä miltä tuntuu kun selkään törmätään samaa aikaan kun itse yrittää liikuttaa sitä vastakkaiseen suuntaan. Välillä aina löytyy se hieno fiilis kun huomaa olevansa riittävän nopea, mutta aivan liian usein huomaan olevani hidas. Jos ei kevennys ole oikeassa tahdissa hevoseen nähden, on mahdotonta vaikuttaa istunnalla takajalkoihin.

Kuitenkin suunta on oikea :). Kohta lähden jälleen ratsastelemaan - tänään tosi itsekseni. Katsotaan millaiseen lopputulokseen minä ja Viivi päädymme!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti