sunnuntai 24. lokakuuta 2010

"Ota löysin rantein, älä jännitä..."

Olen tämän kirjoittamisen suhteen ottanut hieman turhan löysin rantein. Pahoittelut siitä. Työni imee mehut aika lahjakkaasti ja illalla ratsastuksen jälkeen olen liian väsynyt enää avaamaan konetta. Parhaat tekstit kuitenkin syntyy heti tunnin jälkeen.

Ehkä viime aikainen suuri oivallus (jota Anne on tolkuttanut jo viimeisen vuoden, mutta jonka vasta nyt tajusin) liittyy kuitenkin tuohon otsikkoon. Ohja alkaa kyynärpäästä, rannetta ei ole olemassakaan. Ranne siis roikkuu löysänä. Tähän asti olen aina ajatellut siten, että ranne vaan tököttää suorana kun sitä kerran ei ole olemassa. Juu ei. Minkähän takia tämän oivalluksen keksiminen vei niin paljon aikaa vaikka se on monta kertaa kerrottu? Eeeen jymmärrä. Kyynär puolestaan on 90 asteen kulmassa, jotta käsi pysyy riittävän nopeana ja pehmeänä. No niin - otetaanpa järki taas käteen ja pohditaan tätä asiaa. Anna on yrittänyt ratsastaa ranne suorana, käsi kuolainta kohti ja kyynär kulmassa. Suorasta ranteesta tulee hevosen suuhun kova ja sen suuntaaminen kuolainta kohti on vaikeata. Kun ranne roikkuu löysänä, on ohja paljon helpompaa oikeasti suunnata kuolainta kohti. Nyt kun vielä muistaisin tämän asian ratsastaessani! Eron olen kuitenkin jo huomannut. Jos tarvitsen ohjaa pidättämiseen, rennolla ranteella tehty pidäte ei ahdista Viiviä. Hevosen kieli on TODELLA herkkä, joten pidäte tulee tehdä ohjalla ylöspäin eikä taaksepäin. Tällöin kuolain ei paina hevosen kieleen.

Jäntevyyden kanssa taistelen edelleen. Melko monesti tunnilla kuuluu “Viivettä Viiville!” Tarkoittaen sitä, että nopeasti ylös, mutta hitaasti alas. Kai se on maan vetovoima nyhtävinään takapuolta niin kovasti satulaa kohti, että kevennys on liian hätäistä. Harjoitukset jatkuvat siis!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti