perjantai 17. syyskuuta 2010

Juoksuttaminen on haastavaa

Olen monesti ihaillut sitä kuinka Anne saa hevoset toimimaan kauniisti ja rytmikkäästi niitä juoksuttaessaan. Juoksuttamisellakin on merkitys - ei ole tarkoitus antaa hevosen kiitää hulluna pitkin ympyrää vaan hevosen täytyy toimia silloinkin kuten juoksuttaja pyytää. Ei muuten ole helppoa!

Juoksutin Viiviä tiistaina. Mitään vermeitä meillä ei ollut - vain riimu, juoksutusliina ja juoksutusraippa. Kesällä Anne neuvoi raipan merkityksen. Takaosaa kohti suunnattuna se kertoo hevoselle, että toivon siltä reippaampaa/tahdikkaampaa askelta. Lapaa kohti suunnattuna se puolestaan pyytää hevosta suurentamaan ympyrää - loogista, eikö?! Kuulostaa vielä kaikenlisäksi helpolta. Tarkoitus ei siis ole, että juoksuttaja (eli siis minä), pakitan pidellen liinaa niin korkealla kuin käsi riittää, jotten hevonen sotkeudu siihen. Yhtä tärkeää on, että myös juoksuttaessa apu hellittää välittömästi. Jos raippa jää sojottamaan lapaa kohti, niin sehän menettää merkityksensä. Heti kun hevonen alkaa suurentaa ympyrää minun mielestäni sopivaksi, pitää avun hellittää.
Siinä katsellessani Viivin rentoa ravia, tulin pohtineeksi sitä miten tärkeätä on saada hevonen venyttämään selkäänsä verryttelyjen aikana - myös silloin kun olen ratsailla. Hevosen selkä venyy kun korvat ovat säkää alempana - tarkoitus on saada pää mahdollisimman alas, säilyttäen kuitenkin rytmi reippaana. Ei siis pidä unohtua haaveilemaan. Hah - helpommin sanottu kuin tehty!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti