perjantai 17. syyskuuta 2010

Ajattelin sitten ruveta ratsastamaan

Kirjoitellaan nyt tämäkin sitten iiiihan ihka oman otsikon alle, niin ei tule liikaa tekstiä yhteen pötköön - lukekoon se joka jaksaa :D.

Viivihän on hyvin vilkas ja valpas tammaksi. Se seurailee ympäristöään välillä jopa raivostuttavan paljon. Viiviltä täytyy vaatia koko ajan keskittymistä eli joka ikinen askel täytyy ratsastaa. Muutoin se kuikuilee ympärilleen ja pohtii elämän suuria kysymyksiä.

Minä siis ajattelin ruveta oikeasti ratsastamaan - myös käynnissä. Tästä lienee viikko, pari aikaa kun aloitin ratsastamisen :D. Käytännössä se tarkoitti sitä, että jo alkukäynnissä ajattelin kasvavani ylöspäin joka viidennellä askelella. Kasvaminen tapahtuu kypärännupista - aivan kuin joku hieman vetäisi siitä. Kuinka ollakaan Viivi rupesi olemaan enemmän kuulolla. Tuntuu, että voltitkin sujuivat kuin vettä vaan! Ohjan tarve oli aivan satunnaista ja minimaalista, tuntui kuin Viivi olisi kääntynyt oikeasti ajatuksen voimalla. Minulla on huono tapa kääntää hevosta kuin laivaa. Veivataan ruorista, etuosa kääntyy ja perä seuraa mukana kuin laiva - taipumatta. Keskittymällä ylöspäin kasvamiseen tein käännökset kai ikäänkuin ajattelematta liikaa, josta seurasi se, että Viivi taipui ja rupesi hakemaan käynnissäkin peräänantoon. Käynnissä niin monesti unohdun matkustamaan, että hevonenkin sitten vaan matkustelee ympäri kenttää.

Eilen kun ratsastin (itsekseni) tuntui aluksi kuin en olisi koskaan kuullut ohjetta “älä käännä päätä”. Ratsastaja näkee kyllä valitsemansa reitin kunhan käyttää pehmeätä katsetta, “CR-kielellä, soft eyes”, korkealta ja kauas. Jatkuvasti huomasin pääni olevan vinksallaan ja sitä suoristelin. Ylläripylläri - tasapaino oli helpompi säilyttää kun ei pää ollut vinksallaan.

Valtava edistyminen on tapahtunut meidän laukkaamisessa. Oli aika kun olin aivan varma, etten ikinä pääse siihen pisteeseen, että voisin laukata Viivillä ilman Annen jatkuvaa ohjeistamista. Olin todella turhautunut. Viivi kuumeni joka kerta. Pohkeeni paukutti, tasapaino oli pielessä ja polvi juuttui kovasti kiinni satulaan. Kun eilen laukkasin hevosella, joka “tekemättä mitään” haki alas ja eteen, kulki rauhallisesti ihanaa pyöreää laukkaa, oli tunne taivaallinen. Oikeassa kierroksessa rupesin putoamaan pääty-ympyrällä lantiosta sisälle. Sama tapahtui hevosessa, joka putosi heti lavasta alas ja pyrki menemään lapa edellä. Jotenkin ihmeessä olin kuitenkin niin keskellä, että ottamalla sisälonkkaa (eli tässä tapauksessa oikeaa) enemmän ylös sain helposti hevosen taas tasapainoon. Reaktio oli välitön ja jälleen laukkasimme ihanasti tasapainossa. Siis juu - varmasti oli vielä monta asiaa mitä en huomannut ja mitkä olisi voinut tehdä paremmin, mutta tuon eron huomaaminen oli iso juttu!

Kehuttakoon vielä rakasta ja niin täysipäistä hevostani. Naapuritontilla on alkaneet rakennustyöt ja Viivin tarha on lähimpänä isoja kiviä pyöritteleviä maansiirtokoneita. Anne kertoi, että ensimmäisenä päivänä Viivi oli pukitellut kovasti tarhassa uusia tapahtumia ihmetellessään. Näin muutamaa päivää myöhemmin Viivi vain seisoo ja ihmettelee kun koneet mylläävät. Millään tavalla sille ei ole jäänyt päälle “möröt”. Eilen kun ratsastin, oli rakentaminen jo tauonnut, mutta kenttä on yhtä lähellä työmaata kuin Viivin tarhakin. Mistään ei kuitenkaan voi aavistaa millaiset myllerrykset päivällä lähettyvillä on - niin hyvin Viivi koneet ja äänet kestää. Maailma paras hevonen :).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti