torstai 12. elokuuta 2010

Laukkapohjetta kerrakseen!

No sitähän sitten taas laukkaa nosteltiin… Ensimmäisen kerran myöhästyin itse nostosta ja jäin hevosesta jälkeen. No.. Ei juu varmaan noussut laukka. Toisella kerralla Anna hyyyyyyvin fiksuna ajattelin vähän varmistaa, että nosto onnistuu. Hopsankeikkaa - 100% liikaa pohjetta ja Viivi lähti kuin tykin suusta. Ihan olisi riittänyt kun olisi valmistellut sen laukan ja antanut hevoselle luvan nostaa, koska se tasan oli jo siinä moodissa, että joko kohta laukataan?! Positiivista oli, että räväkästä lähdöstä huolimatta, onnistuttiin loppupätkä laukkaamaan rauhallisesti, pyrkimyksenä jäädä istumaan takajalkojen päälle ja pomputtaa hevosta kuin palloa sekä päästää liike kypärännupista läpi. Niin ja sen kädenkin pitäis vielä joustaa eteen! Paaaaljon liikkuvia osia.
Tulikin mieleeni, että ihan perus tasapainossa (kun unohdetaan siis hienosäädöt) on tapahtunut ihan valtava muutos siihen verraten kun menin ensimmäistä kertaa CR-tunnille. Istun satulassa huomattavasti tukevammin. Viivi erityisesti laukassa joskus innostuu (yleensä hieman pompsahtaen neljällä jalalla yhtä aikaa - ei pukita, ei hypi pystyyn vaan tahtoisi vain sännätä) ja toisinaan taas sätkyt johtuvat siitä, että horjahdan eritoten yläkehostani pois tasapainosta. Mä en ole kuitenkaan kertaakaan säikähtänyt noita sytkyjä, koska olo on äärimmäisen vakaa. Mulle joskus aikanaan rupesi hieman tulemaan kammoa putoamisesta. Pelkäsin aina sitä, että hevonen voi tehdä jotain. En tiedä mistä pelko tuli kun ei mitään erikoista ollut tapahtunut. Mutta nyt kun vertaan oloani tuohon aikaan, niin se on vakautunut todella paljon!

No juu, mutta takaisin tunnille tässä tekstissä. Viimeinen laukka me jätettiin laukkaamatta, koska Viivi alkoi lähinnä tuntumaan jälleen ruutitynnyriltä. Ravissakin se olisi halunnut ravata kovaaaaa. Pidätteitä keholla (vyönkohdasta hieman taaksepäin - ajatus) ja myös kädellä (käsi ylös, ei taakse). Ja jotta ratsastaja saatiin tasapainottamaan hevosta, niskasta hieman taaksepäin ja leuka rennoksi. Jalka hiljaa (jälleen huomaamattani annoin pohjetta samalla kun yritin tehdä pidätteitä). Lopputulos ennen käyntiin siirtymistä: kaunis ja rauhallinen ravi!

Niin no… Sitten se kevennys. Tarkoitus ei ole keventää takakaarelle, tarkoitus ei ole myöskään nousta satulasta liikaa siten, että lonkat suoristuvat täysin. Tarkoitus ei ole kellahtaa eteenpäin, jolloin jalka karkaa taakse. Tarkoitus on keventää keskelle satulaa, jättää lonkka kulmaan ja ottaa imu ylös eikä keventää lantiolla eteen. Helppo homma - jostain kumman syystä sekin eilen vaan oli hukassa.

Aion myös tehdä parannuksen. Joskaan en ole aiemmin “huononnusta” (mikä on parannuksen vastakohta) tehnyt tietoisesti. Taisin jossain aiemmin kirjoittaa pohdintaani siitä, että jäänkö tosiaan liikaa odottamaan Annen korjaavan ratsastustani. En ole sitä tietoisesti tehnyt, mutta järkeenhän se käy! Yritän - en riittävästi - Anne korjaa - yritän uudestaan - yritän riittävästi - peilaan hevosesta. Eiköhän palkitsevampaa olisi näin: yritän riittävästi - peilaan hevosesta - Anne kehuu :D. No vitsi vitsinä, mutta eilen kyllä oikeasti yritin ympyrällä/voltilla olla kallistumatta ja antaa vasemmankin käden joustaa. Lopputulos onnistunut siinä mielessä, että Annen ei todellakaan tarvinnut kallistumisesta ja kädestä sanoa yhtä paljon kuin aiemmin :). Ohjeita toki paljon tarvittiin, mutta joku asia oli kuitenkin mennyt eteenpäin. Hyvä minä!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti