perjantai 16. heinäkuuta 2010

Vuosi myöhemmin

Eikös hyvissä (ja huonoissa, mutta ei puhuta niistä) leffoissakin aina ole joku ajanjakso X, jonka aikana tapahtuu erinäisiä mielenkiintoisia asioita ja sitten ilmoitetaan, että nyt eletään sitä ja sitä aikaa. Katsojan sitten vaan tarvitsee yrittää pysyä kärryillä.

Kun nyt tosiaan olen se katsoja ja lueskelen vuoden takaisia merkintöjä, joudun todellakin miettimään miksi samoista asioista on sanottava aina vaan uudestaan? Onko yhtäkään apua, jonka käyttämisestä ei olisi tarvinnut sanoa esimerkiksi tänään olleella tunnilla? Ööööö… ööööö… Ei tule ihan äkkiä mieleen, mutta käynnissä ei alaselästä tarvinnut sanoa kuin pari kertaa! Hip hurraa! Totuushan on, että apuja hiotaan ja hiotaan jatkuvasti. Enää ei riitä se, että joku asia on sinnepäin, vaan haetaan sitä täsmällistä paikkaa. “Vähemmän on enemmän.” Miksi sitten edelleen yritän siirtää kättä puoli metriä johonkin suuntaan kun puoli senttiäkin riittäisi.

Käsi on edelleen liian hidas, kevennys oli kateissa ( juu-u, keventäminen voi olla vaikeata) ja olinpahan ihan vinksallaan. Niin juu ja vasen käsi on jatkuvasti liian hidas. Enpähän taida niitä muita tämän päivän ongelmia edes jaksaa luetella! Aina lohduttaudun ajatuksella, että ilman epäonnistumisia ei voi kehittyä! Onneksi aina on mahdollisuus tehdä paremmin ja tarkemmin, sillä muutos hevosessa on VALTAVA kun joku menee oikein.
Kun asioita tulee lisää, on oikeasti oltava todella hyvä keskittymiskyky, jotta paketin pystyy pitämään kasassa. Käsi kuolainta kohti ja liike takajaloista kehon läpi, aina kypärännupista ylös. Tähän sitten lisään muuttuvat tekijät: hevosen kanssa voi pysähtyä, lähteä liikkelle, vaihtaa askellajia, kääntää jne. jne. Väitän, että tällä hetkellä kun oikein pohdin, olen sisäistänyt useita asioita. Moni asia on muuttunut. HUOM! Tämä ei kuitenkaan tarkoita sitä, että ne toimisivat läheskään aina :D. Muutamia muuttuneita asioita siis:

Ennen:
- Lantion suunta eteen ja taakse, istuin takakenossa takakaarella, ryhti tarkoitti rintakehän ulos työntämistä, kädet olivat liian kiinni toisissaan, käänsin hevosta vetämällä ohjasta ja puristamalla pohkeella, pysäytin puolestaan vetämällä ohjista taaksepäin, tönin hevosta laukassa lantiollani, olin hevosen selässä matkustajana, ratsastin hevosen ns. pohkeen ja ohjan väliin.

Nyt:
- Tiedän, että lantion suunta ei ole eteen ja taakse, vaan istuinluut ottavat vuorotellen liikettä ylös. Ryhti ei tarkoita rintakehän ulos työntämistä ja kehon jännittämistä vaan ryhti tarkoittaa ihmisen sisäisiä ryhtilihaksia. Helpoin niihin on vaikuttaa mielikuvilla. Ihmisellä on kaksi erillistä kättä. Hevosta ei saa vetää ohjasta, käsi on AINA enemmän antamassa kuin ottamassa. Laukassakaan ei tönitä lantiolla. En saa olla matkustaja vaan minun tulee olla jäntevä, otan hevosen liikkeen ylös ja jatkan sen kehoni läpi. Istunnallani säätelen hevosen askelta.
- En vieläkään osaa käyttää pohjetta oikein vaikka ole sitä opetellut. Tönin edelleen laukassa lantiollani. Olen vino. Ja mitähän vielä :D. Katsokaa ja ihmetelkää! Minulla riittää kehitettävää, joten en ole siis lähelläkään toivotonta tapausta!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti