sunnuntai 25. heinäkuuta 2010

Lonkat, nuo ratsastajan (vinot) kulmakivet

Tietysti piti kirjoittaa heti perjantaina tunnin jälkeen fiilikset, mutta himpun hektistä ollut nyt tämä elämä. En siis kovin tarkasti enää asioita muista. Päällimmäisin ahaa -elämys sekä siitä johtuva turhautuminen on kyllä muistissa!

Olen tässä itsekseni ihmetellyt sitä, että vinoudun koko ajan lisää ja lisää. Yrittänyt miettiä, että mistä se oikein johtuu. Noh.. Ei se asia ihan niin mennytkään. Anne tuossa viime tunnilla rupesi siitä juttelemaan, että kun mennään koko ajan tarkempaan hienosäätöön ja kehon tuntemus kasvaa niin vinoudet korostuu. Juupa juu. Olen siis kehittynyt ja homma tosiaan menee tarkemmaksi, mutta samaan aikaan turhautuminen kasvaa, sillä tiedostan vinouden entistä paremmin. Vasen puoli on erityisesti ravissa jäljessä. Kun ylävartalo ja alavartalo ovat kaksi eri asiaa niin on muuten halvatun haastavaa yrittää ottaa vasemmalta enemmän ylös, keikauttamatta ylävartaloa oikealle. Se kun pitäisi saada pidettyä suorassa, jalkojen päällä. Hmph… Vasemmalta enemmän ylös ja ylävartalo oikealle (eli keskelle).

Tämä tarkoittanee sitä, että taistelu vinoutta vastaan alkaa. Stepperiä ja lonkkien venyttelyä. Ne on saatava tasaan. Energia ratsastaessa kuluu siihen, että yritän olla tasapainossa joka suuntaan. Se vaatii mielettömän paljon keskittymistä. Kun minun vasen lonkkani keventää hitaammin kuin oikea puoli, on myös hevonen vasemmalta hitaampi. Yritä siinä sitten saada hevonen taipumaan - ei vörki!

Tässä kuluneella viikolla haastetta aiheutti myös laukkaympyrä, jossa Viivi kaatui sisälle, sillä putosin lantiosta ulos. Tapahtui seuraava: Minä putoan lantiosta ulos, jolloin ulkoistuinluun suunta muuttuu siten, että se työntää hevosta sisälle. Hip hei. Kyllä ratsastus on haastavaa!

Tuosta vasemmasta puolesta vielä. Huomaan, että mun vasen hartia kipeytyy tosi paljon. Joudun keskittymään siihen, että se saa venyä ja joustaa eikä jää kiinni. Venyminen aiheuttaa kipeytymistä - järjetöntä, mutta totta. Kyseessä siis erilainen liike kuin yleensä.

Jalustimetkin taas lyhenneltiin viime kerralla. Satulan vaihdon jälkeen ratsastin liian pitkällä jalustimella. Lonkkaa ei saa keventää suoraksi, joten en enää päässyt satulasta ylös suoristamatta lonkkaani. Jalustin siis lyhemmäksi. Siinä vaiheessa rupesi tuntumaan, että ponnistan varmaan metrin ylöspäin aina kun nousen satulasta - ei näin. Nyt on sitten keskityttävä siihenkin, etten kevennä turhan korkealle. Nopeasti ylös, hitaasti alas, jäntevyys, käsi hevoselle jne. jne. Tästä taas jatketaan harjoituksia!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti